tiistai 21. kesäkuuta 2016

Juhannushalko

Tein viime juhannukseksi ihanan teemaan sopivan koivuhalon mökkiseuralaisia ilostuttamaan.  Kakusta löytyi nyt enään kännykällä otettu räpsy, mutta varsin hauskan näköisestä herkusta on siis kyse. Idea on alunperin jostain Glorian-ruoka ja viini lehdestä, mutta alkuperäisreseptissä täytteeksi tuli muistaakseni mansikkaa. Itse halusin -paitsi muuntaa reseptin vegaanillekin sopivaksi- myös tuoda lakritsin esiin voimakkaammin ja yhdistää siihen vähän sitruunaa raikastamaan. Toimii super hyvin! Lurps!
Kakku on paitsi hauskan näköinen, myös helppo vamistaa mökkiolosuhteissakin. Käytin kananmunan korvaamiseen pellavansiemenrouhetta, josta johtuen kääretorttu on tietysti hieman rouheinen koostumukseltaan. Pellavansiemen ei kuitenkaan valmiissa halossa mitenkään maistu ja siitähän saa oivan kuitulisän! Voit kuitekin korvata sen myös no egg-jauheella, jos vain saat sitä käsiisi. Nettireseptien perusteella voit myös kokeilla vain kananmunan jättämistä kokonaan pois, mutta minä en ole sitä vielä testannut.

Oikein makoisaa ja toivottavasti aurinkoista juhannusta kaikille! :)




Kääretorttupohja

  • 3 dl vehnäjauhoja
  • 2tl leivinjauhetta
  • 2 dl sokeria
  • 2 dl kasvimaitoa
  • 0,5 dl rypsi tms. mietoa öljyä tai kasvimargariinia
  • 2 rkl pellavansiemenrouhetta/ 2rkl no egg-jauhetta


Täyte ja kuorrute

  • 1/2prk (noin 1dl) lakritsikastiketta
  • 1/2 pussia turkinpippureita
  • 1 sitruunan raastettu kuori ja mehu
  • 1 prk soijavispiä


Sekoita vehnäjauhot, leivinjauhe,sokeri ja pellavansiemenrouhe keskenään. Lisää kasvimaito ja öljy ja sekoita tasaiseksi. Ei tarvitse, eikä edes kannata vatkata mitenkään erityisemmin. Levitä tasaikseksi  leivinpaperin päälle paista 225 asteessa noin 8 - 10 min.
Valmista täyte levyn kypsyessä. Murskaa turkinpippurit esimerkiksi huhmareessa (tai voit ostaa valmista murua). Vatkaa soijavispi kovaksi vaahdoksi ja sekoita mukaan sitruunankuoriraaste.

Kumoa paistunut kääretorttulevy kevyesti sokeroidulle leivinpaperille. Voit hieman kostutella kääretorttua sitruunamehulla. Levitä noin puolet kermasta tortun sisään, valuta päälle lakritsikastiketta ja ripottele murskattuja turkinpippureita. Kääri rullalle ja levitä loppu soijavispi kääretortun päälle. Koristele lakritsikastikkeella ja turkinpippurirouheella. Tee pieniä roiskeita ja venytä niitä hieman veitsen terällä. Voit koristella koko komeuden vielä mintun lehdillä.

maanantai 21. maaliskuuta 2016

Vegaaninen super-risotto

Aurinko on alkanut paistamaan ja kohta voi vihdoin kuoriutua paksuista talvivaatteista. Talven herkuttelujen jälkeen mun on alkanut tehdä todenteolla mieli jotain  kevyempää ja extraterveellistä ruokaa. Kehittelin siksi huipputerveellisen ja vegaanisen version risotosta. Alkuun on pakko kertoa, että oon vahvasti sitä mieltä, että risotto kuuluu tehdä vain hyvästä risottoriisistä (itse tykkään arboriosta) ja siihen vaaditaan rutkasti hyvää parmesaania. Tämä herkku ei näillä perustein ole risotto lainkaan mutta ihan järjettömän hyvää kuitenkin (ja varsinkin ollakseen niin terveellistä). Olin ihan supertyytyväinen, että luovuin periaatteistani tämän kehitelläkseni, tästä tuli nimittäin meidän uus suosikkirisotto. Parmesaanin virkaa korvaa ravintohiiva, johon ainakin tää vegaanielämään pyrkivä juustoaddikti on ihan hulluna! Kannattaa ehdottomasti kokeilla, se korvaa ihan täydellisesti paremesaanin (ainakin risotoissa ja uuniruuissa) ja on jopa edullisempaa (vaikka jättipurkin ostaminen enneinkuin oli maistanut vähän epäilyttikin). Valkoviininkin korvasin etikalla, mutta se tosin johtui enemmänkin siitä, että kotona ei tähän hätään ollut viiniä ;) Jos sinulla on niin veden + etikan voi hyvin korvata sillä! Aurinkoista kevättä ja hyvää fiilistä kaikille <3






  • 1 parsakaali
  • 1 sipuli
  • 2 valkosipulinkynttä
  • 3 dl täysjyväriisiä
  • 1 litra vettä
  • 1 kasvisliemikuutio
  • 1dl vettä + 1rkl valkoviinietikkaa (itselläni oli mango-balsamiviinietikkaa)
  • kourallinen manteleita
  • 1 rkl auringonkukan siemeniä
  • 1 avokado
  • suolaa, pippuria
  • 2-3 rkl ravintohiiva hiutaleita (tai maun mukaan)
  • (parsakaalinlehtiä ja öljyä)

Leikkaa parsakaali pieniksi paloiksi, laita ensin varsipalat kasvisliemikuutiolla ja suolalla maustettuun kiuhuvaan veteen ja lisää noin minuutin- parin päästä nopeammin kypsyvät kukinnot. Jätä kaikki napakaksi eli ihan muutaman minuutin kypsennys riittää!  Siivilöi tai nouki parsapalat pois mutta säästä liemi! Lisäsin tosiaan vielä ekstrasuolaa liemeen, jolloin parsakaaleista tulee supermaukkaita, mutta voit toki jätää sen pois. Laita parsat lautaselle sivuun odottamaan.


Pilko sipuli ja hienonna valkosipulinkynnet. Kuullota sipuleita pannulla kunnes ne ovat läpinäkyviä ja lisää sitten riisi. Kuullota vielä riisiä muutama minuutti ja lisää hämmennellen etikkavesi. Kun se on imeytynyt ala lisäämään parsalientä. Koska tumma riisi ei  puuroudu kuten risottoriisi, hämmentäminen ja liemen hissukseen lisäydy eivät ole samallalailla tarpeellisia kuin tavallista risottoa tehdessä. Itse lisäsin liemen noin neljässä erässä. Nouki parsakaalin varsipalat erikseen kukinnoista ja laita ne blenderiin rouhittujen manteleiden ja auringonkukansiementen kanssa. Blendaa tasaiseksi"pestoksi". Voit tarvittaessa lisätä vähän öljyä ja/ tai keitinlientä, että saat tahnasta tasaista.

Kun riisi alkaa olla kypsää (kypsymiseen menee reilu 20 minuuttia)lisää joukkoon parsapesto ja kukinnot. Itse jätin tumman täysjyväriisinkin hieman al denteksi, eli pieni puruvastus ei haittaa!  Muussaa avokaado mössöksi. Ota risotto liedeltä ja sekoita avokado sekä ravintohiiva hiutaleet joukkoon. Avokado ja parsakaalipesto tekevät risotosta kermaisen ja koostumuksesta tulee yllättävänkin risottomainen. Mausta vielä pippurilla ja tarvittaessa suolalla. Tarjoile heti ja nauti hyvillä mielin! Jos sinulla on parsakaalin lehitä voit aluksi paistaa ne rapeksi pannulla ja koristella risoton lopuksi niillä.



Tadaa! Voiko olla herkumpaa terveysruokaa!

perjantai 18. maaliskuuta 2016

Vegaaninen kinuski-popcornkakku

Kehittelin valmistujaisiini tämmöisen kinuski-popcorn-suklaakakun. Kakku on hyvä juhlatarjottava, koska komean ulkonäön lisäksi se sopii monelle ruokavaliolle. Vehnäjauhot voi mys hyvin vaihtaa gluteiinittomiin jauhoihin ja kakku pysyy silti mehevänä. Pohja on mukailtu vegaanisen suklaakakun reseptistä, joka käsittääkseni on alunperin Glorian ruoka ja viinilehdestä. Popcorni kuitenkin nostaa perussuklaakakun ihan uuteen ulottuvuuteen, sillä se   paitsi näyttää hauskalta, myös tuo kivaa rapeutta ja suolaisuutta kakkuun.  Kakun hulppea ulkonäkö ei valitettavasti niin tule tässä kuvassa esiin, mutta onneksi sentään yhden (kännykkäkamera)kuvan ehdin ja muistin kakusta juhlahumun keskellä ottaa ;) Kakku nimittäin katosi noin vartissa, sen verran herkkua oli!


  • 7 dl suklaasoijamaitoa
  • 3 tl omenaviinietikkaa
  • 6 dl sokeria
  • 3 dl rypsiöljyä
  • 3 rkl vaniljasokeria
  • 5 dl vehnäjauhoja 
  • 1 dl mantelijauhoja
  • 2 dl tummaa, maidotonta kaakaojauhetta (Van Houten vaikkapa)
  • 2 tl ruokasoodaa
  • 2 tl leivinjauhetta
  • 1/2 tl suolaa
Lisäksi:
  • 2dl Soijavispi
  • 2 rkl vaniljasokeria
  • 2 kypsää päärynää
Kinuski-popcornit:
  • 2dl kaurakermaa
  • 2dl fariinisokeria
  • 1tl suolaa
  • popcorneja (noin 1 pussi/ kattilan pohjallinen)
Sekoita etikka soijamaitoon ja anna tekeytyä muutama minuutti. Lisää sokeri, vaniljasokeri ja rypsiöljy ja sekoita sähkövatkaimella muutamia minuutteja kunnes taikina alkaa vaahdota.
Lisää muutamassa erässä keskenään sekoitetut kuivat ainekset. Kaada taikina kevyesti öljyttyyn vuokaan ja paista 175 asteessa uunin alatasolla noin 60 min. Voit loppu vaiheessa testata välillä kypsyyttä tikulla. Kun kakku on sopivaa tikku jää vielä kosteaksi, mutta taikina ei tartu. Älä siis paista liian kuivaksi! Anna kakun jäähtyä hyvin, vaikka seuraavaan päiväänkin.
Tee kinuski keittämällä sokeria ja kaurakermaa kattilassa noin 15 minuuttia (melkein) koko ajan sekoitellen. Voit testata kiintyettä tiputtamalla kinuskia vesi lasiin- kinuski jähmettyy palloksi kun se on sopivan kiinteä. Muista kuitenkin että kinuski kiinteytyy vielä jäähtyessään ja sen on tarkoitus olla kastikemaista! Lisää lopuksi reilu teelusikallinen sormisuolaa, maista ja lisää halutessasi hieman enemmän.
Tee pieni kattilallilinen tai pussillinen popcorneja. Kaada kulhoon hieman kinuskia, päälle popcornit ja hieman lisää kinuskia. Itse käytin popcorneihin noin vajaa puolet ja päälle loput kinuskista. Sekoita heti vaikka haarukan avulla kinuski popcorneihin. Uskalla sekoittaa ihan kunnolla niin, että kinuski leviää kaikkialle. Kaada popcornit leivinpaperin päälle jähmettymään.
Kokoa kakku. Vispaa soijavispi ja leikkaa kakku kahtia. Täytä toinen puoli viipaloiduilla päärynöillä ja vajaa puolella kermasta. Nosta varovasti toinen puoli päälle. Kasaa kerma kakun keskelle ja kokoa popcornit kerman päälle. Koristele reunat halutessasi popcornilla. Valuta vielä loput kinuskista koko komeuden päälle ja tarjoile heti.

maanantai 22. helmikuuta 2016

Pad kra pao gai eli thai-basilikasoija

Tässä oma versioni superherkullisesti thaimaalaisesta basilikakanasta. Itselläni on edelleen vuosien kasvisruokavaliosta huolimatta käytössä kalakastiketta, mutta voit hyvin jättää sen pois, jolloin resepti on vegaaninen. Itselläni on valtava pullo etnisestä kaupasta aikoinaan ostettua ehtaa tavaraa, joka tuo tosi autenttista makua ruokaan. Thai-basilikaa löytyy ainakin omasta K-supermarketistani, ilman sitä tätä ei kannata tehdä. Mutta kannattaa etsiä ja kokeilla, sillä tää on todellistä hyvän fiiliksen ruokaa - ihan mielettömän hyvää ja samalla terveellistä! Voit hyvin myös käyttää muita haluamiasi vihanneksia, kuten paprikaa ja porkkanaa, alkuperäisessä thai-versioissa ei oikeastaan mitään vihanneksia näy, eli nämä ovat annokseen itse yhdistämiäni. Reseptistä tulee suunnilleen neljä annosta.



  • 2 dl soijasuikaleita + kiehuvaa vettä (chiliä ja soijaa)
  • 2 valkosipulia
  • 1 chili
  • Mustapippuria
  • 1 parsakaali
  • 150g/ 1 pkt sokeriherneitä
  • 1 kesäkurpitsa
Kastike:

  • (2 rkl kalakastiketta)
  • 2 rkl soijakastiketta
  • 1 rkl sokeria
  • Loraus lime-mehua
  • 1 ruukku thai-basilikaa
Lisäksi
  • Riisiä (itse käytin täysjyvää mutta jasmiini on tietysti autenttisempi!)



Kaada kiehuva vesi soijasuikaleiden päälle ja anna hautua. Voit maustaa haudutusliemen halutussasi esimerkiksi chilillä ja soijalla niin soija imee jo tässä vaiheessa itseensä enemmän makua. Valmistele soijan turvotessa vihannekset – silppua chili ja valkosipuli, paloittele kesäkurpitsa ja pilko parsakaali reiluiksi kukinnoiksi. Itse käytän aina myös parsakaalin varren, jonka  pilkon ohuehkoiksi renkaiksi, joista tulee paistuessaan tosi hyviä ja rapeita! Sokeriherneille riittää huuhtaisu ja halutessasi puolitus. Itse yleensä höyrytän parsakaalia hetken, mutta voit myös vain paistaa sen. Laita tässä vaiheessa riisi keittymään pakkauksen ohjeen mukaan.

Paista öljyssä puolet chilistä ja valkosipulista ja lisää ensin parsakaali, muutaman minuutin päästä kesäkurpitsa ja lopuksi sokeriherneet, jotka kypsyvät muutamassa minuutissa. Mausta halutessasi vielä soijalla tai suolalla ja pippurilla.

Lisää toiseen pannuun rypsiöljyä ja loput chilit ja valkosipulit. Varo käräyttämästä valkosipulia! Valuta soijasuikaleet ja paista maustetussa öljyssä rapeiksi. Sekoita kastike valmiiksi yhdistämällä soijakastike, kalakastike, sokeri sekä limen mehu keskenään. Lisää kastike soijasuikaleille ja sekoittele hetki. Maista ja lisää tarvittaessa soijaa, kalakastiketta, limeä tai sokeria. Ota pois liedeltä ja lisää lopuksi thai-basilikan lehdet. Tarjoile heti riisin, kasvisten ja esimerkiksi sweet chili-kastikkeen kera.